Hybridityö: Suurin asiantuntijatyön muutos sitten toisen maailmansodan

Hybridityö: Suurin asiantuntijatyön muutos sitten toisen maailmansodan

11.10.2022 Pekka Hyvärinen

Hybridityöstä on tullut muutamassa vuodessa yksi ajankohtaisimmista aiheista tietotyötä tekevissä organisaatioissa. Pandemian pakotettua tietotyöntekijät etätöihin, pääsivät kaikki kokemaan ajasta ja paikasta riippumattoman työn mahdollisuudet ja haasteet.

Työstä katosi näkyvä ulkokuori, kun kiillotetut toimistot, ravintolalounaat ja puvut & nahkasalkut jäivät työelämästä. Neukkarit ja ergonomiset työpisteet vaihtuivat keittiönpöytiin, lounaaksi syötiin ”jotain” ja asusteet arkistuivat. Jäljelle jäi oma työ ja työnantajan syy olemassaololleen. Samalla pääsimme merkityksellisyyden ytimeen ja pystyimme kysymään teemmekö itsellemme tärkeää työtä työnantajalla, jonka arvoihin ja tavoitteisiin uskomme.

Mitä muutamassa vuodessa tapahtui?

Osaa yrityksistä kohtasi työntekijöiden joukkokato ja osassa työhyvinvointi lisääntyi. Osa omistajista ja johtoryhmistä odotti ”paluuta normaaliin” ja muutosta ei haluttu hyväksyä. Osa näki tilanteen mahdollisuutena muuttua, aloitti hybridijohtamisen ja lähti rakentamaan organisaation yhteistä hybridityön mallia. Tuliko hybridityö jäädäkseen ja mitä on hybridityön jälkeen?

Jos uutisia ja tutkimuksia on uskominen, työmarkkinoilla on käynnissä suurin murros sitten toisen maailmansodan ja hybridityö on tullut jäädäkseen. TiVi kirjoitti 30.9. NCC:n teettämän tutkimuksen tuloksista, jossa tunnistettiin viisi trendiä, jotka mullistavat työelämän. Ja nämä muutokset ovat pysyviä. Mitä nämä trendit tarkoittavat konkreettisesti?

Hybridityö muuttaa maailman

Hybridityöhön siirtyminen tulee olemaan yksi suurimmista organisaatioiden digitalisoitumiseen liittyvistä tekijöistä. Jotta hybridityön muutoksesta saadaan konkretiaa, avaan muutamia vaikutuksia, jotka ovat nähtävissä jo nyt.

Hybridityö asettaa kovia vaatimuksia liiketoiminnan digitalisoitumiselle. Toimintoja täytyy kuvata, prosesseja selkeyttää ja digitalisoida eri tyyppisten sovellusten avulla. Yritykset siirtyvät toimistoista tietojärjestelmiin ja sanonta ”Kauan olet ollut talossa?” muuttaa muotoaan ”Kauan olet ollut tässä Teams-tenantissa?”. Samalla tiedolla johtamisen tarve nousee, kun organisaation onnistumisen mittaamisessa täytyy onnistua paikkariippumattomasti.

Maailma muuttuu asynkroniseksi eli ajan ja paikan merkitys häviää. Työtä tehdään digitaalisissa järjestelmissä ja esimerkiksi kokouksiin voi osallistua kokouksen jälkeen katsomalla kokousnauhoitteen ja osallistumalla keskusteluun Teams-kanavalla. Samalla toimistojen rooli muuttuu kohtaamispaikaksi ja teknologia muovaa toimistoista yhä monipuolisempia hybridityön mahdollistajia. Esimerkiksi neukkarit täyttyvät Teams Roomeilla.

Kilpailusta tulee globaalia ja parhaat yritykset menestyvät. Fyysisen maailman rajoitteiden poistuessa organisaatiot voivat hankkia asiakkaita ja tehdä liiketoimintaa ympäri maailman. Tämä mahdollistaa huippuyritysten yhä nopeamman kasvun.

Työntekijöillä tulee olemaan valta. Huippuosaajat valitsevat työnantajansa ja paras kulttuuri, tunnistettavat arvot ja olemassa olon tarkoitus voittavat. Organisaatiot, joilla on vahvat ja tunnistettavat arvot sekä kyky kuvata syynsä olla olemassa houkuttelevat puoleensa samoin ajattelevia ihmisiä. Kulttuuri muuttuu sanoista tekoihin.

Hybridijohtamisesta ja hybridityön johtamisesta tulee uusi johtamisoppien kategoria. Hybridityön johtamisesta tulee yksi menestyvien organisaatioiden tärkeimmistä toiminnoista. Teknologian hyödyntämisellä, hybrdityön malleilla ja jatkuvalla johtamisella löydetään keinot rakentaa hyvinvoivia ja menestyviä työyhteisöjä.

Autamme onnistumaan hybridityön johtamisessa.

Etätyö, modernityö, hybridityö, vai ihan vaan työ? Olemme tehneet näiden teemojen parissa töitä pian kymmenen vuoden ajan. Käsitteet ovat muuttuneet, mutta ydin on pysynyt samana. Lopulta hybridityössä on kyse etä- ja läsnätyöhön liittyvistä yhteisistä malleista, teknologian käyttöön liittyvistä pelisäännöistä ja pelikirjoista sekä ihmisten osaamisen kehittämisestä.

Vuosien varrella meille on rakentunut valmiit mallit ja työkalut, joiden avulla hybridijohtamisen aloittaminen on helppoa. Pistä siis viestiä sähköpostilla tai LinkedInissä tai soita suoraan mulle, niin mietitään miten voisimme olla avuksi.

Hybridityön johtamisella luodaan yhteiset pelisäännöt teknologian hyödyntämiseen ja varmistetaan, että ihmiset osaavat toimia sovitun tavan mukaisesti. Meillä on valmiit johtamismallit ja työkalut, joiden avulla innostamme ihmiset mukaan hybridityöhön ja mahdollistamme heidän hyvinvoinnin. Onnistutaan hybridityön johtamisessa yhdessä.

Pekka Hyvärinen

Pekka on Outokummun kasvatti, joka toimii katalysaattorina Tahdon kasvun takana. Musiikillinen mies polkee intohimoisesti pyöräänsä, joskus jopa palavereissa.