Tahto saapuu Kuopioon

Julkaisija:

Uuden ajan IT-kumppani aloittaa toimintansa Kuopiossa.

Ilolla tiedotamme, että Tahto palvelee nyt myös Kuopion alueella! Olemme kasvaneet tasaisesti viime vuodet ja nyt oli oikea aika laajentaa toimintaa myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelle.

 

Mikä uuden ajan IT-kumppani?

Laaja ja asiakaskeskeinen palvelukonseptimme on syntynyt pitkän työn tuloksena. Olemme kuunnelleet asiakkaitamme, hioneet palvelukokonaisuuttamme ja valjastaneet teknologiat hyötykäyttöön. Työn tekemisen tavat muuttuvat ja perus IT-ympäristön ratkaisut voidaan tehdä ketterästi ja kustannustehokkaasti. Nämä osaltaan mahdollistavat uudenlaisen palvelukonseptin, jossa perinteisen IT-ympäristön ylläpidosta ja tukipalveluista voidaan siirtyä enemmän ihmisten ja organisaatioiden kehittämiseen.

Perinteisesti IT-kumppanin työ on tehty, kun IT-ympäristön tekniset ratkaisut on saatu kuntoon. Tämän jälkeen jäädään ehkä liiankin passiivisesti odottelemaan asiakkailta tulevia työpyyntöjä ja muutospyyntöjä. Tahdossa meidän työmme vasta alkaa siitä, kun tekniset ratkaisut on saatettu ajanmukaisiksi. Luonnollisesti toimitamme tekniset ratkaisut, tukipalvelut, tietoverkot, pilvipalvelut ja tietoturvan hallinnan hyödyntäen moderneja pilvipalveluita. Autamme yrityksiä ja työntekijöitä menestymään Microsoftin pilvipalveluiden avulla.

Miksi Kuopio?

Tahdon perustajalla ja kaikilla hallituksen jäsenillä on tiiviitä sidoksia Kuopioon, joten laajentuminen Itä-Suomen alueelle oli luonnollista.

”Olemme tehneet jo pitkään yhteistyötä Kuopiolaisten yritysten kanssa. Olemme olleet aina enemmän kuin tervetulleita ja saaneet vahvistusta käsitykselle, että palvelukonseptillemme ja uudenlaiselle asenteelle on kysyntää. Lisäksi Kuopion alueella tuntuu olevan käynnissä todella hyvä pöhinä ja haluamme olla osa sitä ja auttaa omalta osaltamme koko maakuntaa pysymään elinvoimaisena”, Tahdon perustaja ja toimitusjohtaja Lasse Miettinen kertoo.

Uusi visuaalinen ilme

Julkaisimme samaan aikaan myös uuden visuaalisen identiteetin. Vaikka vanha ilme oli meille rakas ja moni oli tottunut väreihimme ja sloganiimme, muutokselle oli selkeä tarve. Teimme vuoden 2018 aikana intensiivisesti strategiatyötä: määrittelimme elämäntehtävämme, mission ja tavoitteet, teimme palveluprosessien kehittämistyötä, palvelumuotoilua, kehitimme uusia palveluita ja tulihan meille myös uusia jäseniä hallitukseen. Loimme itsemme uudestaan sisäisesti joten luonnollista oli, että sen pitää näkyä myös ulospäin. Jatkossa kutsumme itseämme pelkästään nimellä Tahto.

Uusia tekijöitä?

Haluatko lähteä Tahdon mukaan rakentamaan uuden ajan IT-palveluita ja auttamaan yrityksiä kehittymään ja menestymään Microsoftin pilvipalveluilla?

Haemme nyt Microsoft-pilvipalveluasiantuntijoita sekä teknisiä asiantuntijoita Helsinkiin ja Kuopioon.

Lue lisää avoimista tehtävistä!

Tutustu meihin ja uuteen ilmeeseemme osoitteessa: www.tahtogroup.fi

 

Kiitos kaikille tukijoille ja tekijöille!