Mia Immovaara vahvistamaan Tahdon modernin työn tiimiä - Tahto Group

Mia Immovaara vahvistamaan Tahdon modernin työn tiimiä

1.4.2021 Tahto Group

Tahdon modernin työn tiimi on saanut uutta osaamista, kun Mia Immovaara aloitti työnsä Tahdolla 15.3.2021. Mia siirtyi Tahdolle Samlinkiltä, jossa hän työskenteli noin yhdeksän vuoden ajan. Mia työskenteli Samlinkillä alkuun Service Desk -tehtävissä, mutta viimeiset viisi vuotta hän työskenteli erilaisten Microsoft 365 -kehityshankkeiden parissa tehden mm. työasema- ja sähköpostimigraatioita sekä Teams-käyttöönottoja.

Mia Immovaara

Tahdolla Mian rooli on vahvasti asiakaskeskeinen ja hän tuleekin suunnittelemaan asiakkaiden kanssa yhdessä, miten moderneita työvälineitä kannattaa käyttää kussakin organisaatiossa. Mia pitää myös asiakaskoulutuksia mm. SharePointiin ja Teamsiin liittyen.

”Aika Tahdolla on lähtenyt käyntiin todella hyvin. Olen saanut hyvää perehdytystä Tahdon eri osa-alueisiin ja on mukavaa, että pääsin heti mukaan asiakastöihin. Mitä nopeammin työhön pääsee kiinni, sen parempi!

Varsinkin korona-aikana etätyön lisäännyttyä huimasti on tärkeää, että työn tekemisestä saadaan yhtä joustavaa ja sujuvaa kuin toimistolla työskennellessä. Myös organisaation yhteishengen säilyttäminen ja ylläpitäminen etäyhteyksien yli on todella tärkeää.”

Mia päätyi hakemaan avoinna ollutta Microsoft 365 -asiantuntijan paikkaa Tahdosta huokuneen hyvän fiiliksen ansiosta.

Tahdossa vetosi vahva yhteishenki; vaikutti, että porukalla on yhdessä tosi hyvä meininki. Halusin myös päästä kokeilemaan, millaista on työskennellä pienemmässä organisaatiossa.

Mia odottaa tulevaa innolla.

”Tahdon oppia paljon uutta niin palveluistamme kuin asiakkaistamme. Odotan, että hyvä fiilis säilyy jatkossakin. Työkaverit ovat niin rentoja ja mukavia ja kaikilta voi kysyä mitä tahansa.”

Tietotyön asiantuntija ja Tahdon partner Sanni-Kaisa Miettinen iloitsee Mian saapumisesta Tahdolle.

”On ollut ilo toivottaa Mia mukaan Tahdon porukkaan. Mian tulo vahvistaa sitä ajatusta, että emme tee asioita omissa karsinoissamme, vaan yhä enemmän ajattelemme palveluamme kokonaisuutena ja puhumme vain yleisesti Modern Workplace -palvelusta, jossa moderni työ, teknologia ja ihmiset yhdistyvät ja kukoistavat yhdessä.

Mia on jo ensimmäisten Tahdon viikkojen aikana osoittanut innostusta ja uskallusta tarttua uusiin asioihin, joten odotan innolla, mitä kaikkea yhdessä keksimmekään!”

Tahto Group