Uratarina: Juha Keskitalo - Tahto Group

Uratarina: Juha Keskitalo

30.8.2022 Tahto Group

Tahdon Chief Operating Officer, Juha Keskitalo, on jämerien IT-hommien mies.

Tahdon operatiivinen johtaja Juha Keskitalo.

Isänmaan turvaajasta IT:n ja liiketoiminnan turvaajaksi

Juha työskenteli Puolustusvoimissa kahdeksan vuotta ennen IT-alalle siirtymistään. On kyseessä sitten Puolustusvoimien ajalta hankittu sotilaallisuus, miehen yleinen jämäkkä ulosanti tai 16 vuoden IT-alan kokemus, Keskitalo vääntää monimutkaisetkin asiat helppotulkintaiseksi ratakiskoksi. Tahto ja Tahdon asiakkaat ovat saaneet nauttia Juhan kanssa työskentelystä pian puolentoista vuoden ajan.

Juhan ura IT-alalla on edennyt järjestelmällisesti IT-tukihenkilöstä kohti suurempia vastuita. Kokemusta ehti kertyä niin Finavialta, Hiltiltä kuin SATO:lta ennen miehen siirtymistä Tahdolle. Tahdolle Juha siirtyi SATO Oyj:n Tietohallintojohtajan paikalta, jossa hän vastasi mm. SATO:n pilvisiirtymän onnistumisesta.

”Keskeisimpinä onnistumisina IT-urallani pidän IT-ympäristöjen modernisointia ja niiden saamista osaksi liiketoimintaa. Pilvisiirtymä on toki iso juttu, mutta pääasia on, että IT-kehitystä tehdään liiketoiminnan ehdoilla.”

Osaaminen jakoon isolle joukolle asiakkaita

Juha ehti työskennellä SATO:n palveluksessa yli 11 vuotta yrityksen tietohallinnosta vastaten. Noiden vuosien aikana IT-ympäristössä tapahtui suuria kehitysharppauksia ja pilvisiirtymän jälkeen Juha pysähtyi miettimään tulevaisuuttaan.

”Työpaikan vaihtaminen tuli eteen, kun tunsin, että olin saavuttanut kaiken, mihin SATOlla pystyin. Samalla minulla oli tunne, että haluan auttaa omalla osaamisellani myös useampia yrityksiä.

Jatkoon olisi löytynyt monta vaihtoehtoa. Päätin kuitenkin, että seuraan tunnetta ja sydäntä. On tärkeää löytää sellainen paikka työskennellä, missä tuntee olonsa kotoisaksi ja tervetulleeksi.”

Juha aloitti Tahdolla IT Advisorina vuoden 2021 maaliskuussa ja pääsi heti käsiksi asiakastöihin. Juhan loistava työpanos niin asiakastöissä kuin sisäisessä kehityksessä todettiin nopeasti ja hänet nimitettiinkin operatiiviseksi johtajaksi jo syyskuussa. Juha on tyytyväinen tekemäänsä valintaan.

”Tahdolle tulo on huippuhyvä asia! Täällä oppii koko ajan uutta, vaikka olisi jo luullut, että ei voi enää paljon oppia. Ihmiset pääsevät Tahdolla haastamaan itseään ja saavat kuitenkin hyvin tilaa toteuttaa itseään. Sen lisäksi huikeat kollegat ympärillä tukevat tekemistä ja arkea.”

Tahdolla saat olla oma, mahtava itsesi

Miten Juha sitten kuvaa Tahdon ydintä ja sydäntä?

”Tahdon sydän on arvoja, jotka näkyvät päivittäisessä tekemisessä. Olemme toistemme tukena, arvostamme asiakasta ja olemme omia itsejämme. Jokainen on kova ammattilainen ja se näkyy kaikessa tekemisessä. Teemme asiat kuitenkin aina pyyteettömästi emmekä nosta itseämme turhaan esiin.

Tahdon sydän näkyy omassa työssäni siten, että olen koko ajan oma itseni. Ajattelen aina asiakkaan tai kollegan parasta ja yritän tehdä kaikkeni, jotta päivät olisivat kivoja niin itselleni kuin muillekin.

Tahdolla työskentely on palkitsevaa. Täällä saa vastuuta, mutta tarvittaessa myös tukea. Sinua kuunnellaan, olet merkityksellinen ja panostasi tarvitaan koko ajan.”

Tahto Group