Microsoft julkaisi uusimman Work Trend Index -raporttinsa syyskuussa. Tällä kertaa tutkimuksen löydökset keskittyivät tuottavuuteen, toimistolle palaamiseen ja oman henkilöstön kehittämiseen. Organisaatiot, jotka ovat tunnistaneet hybridityön olevan uusi normaali, eikä ohimenevä trendi, tulevat selvittämään lähitulevaisuuden haasteet muita ketterämmin.
Tuottavuusparanoiaa ratkaisemassa hybridityön opein
Online-kokousten määrä ei ole vähentynyt viime aikoina, vaan se on pysynyt pandemian jälkeisellä tasolla (eikä kokousten määrässä ole näkyvissä suuria muutoksia). Haasteeksi on muodostunut se, että tuplabuukkausten määrä on kasvanut vuoden aikana 46%:lla. En tiedä onko sattumaa se, että 42% kokoukseen osallistujista multitaskaa kokousten aikana. Tämän ympärillä on syntynyt uusi termi – tuottavuusparanoia.
Microsoftin tutkimuksen mukaan 87% työntekijöistä kokee olevansa tuottavampia hybridityömallissa kun taas 85% johdosta näkee hankalana varmistaa työntekijöiden tuottavuutta. Mistä näin suuri näkemysero voi johtua?
- Pandemian tuomaa hybridityötä on voitu ajatella vain väliaikaisena vaiheena, jonka jälkeen koittaa paluu takaisin vanhaan ja turvalliseen
- Tästä johtuen hybridityökäytännöt on luotu vain väliaikaiseksi ratkaisuksi eikä hybridityön tuomia oppeja ole nähty mahdollisuuksina
- Digitaalisten työkalujen mahdollisuuksia ei ole valjastettu käyttöön, vaan työ edistyy edelleen palavereissa tai muissa kohtaamisissa asynkronisen työskentelyn sijaan
- Jatkuva olettamus, että tuottavuuden ainoa mittari on täysi kalenteri ja jatkuva tavoitettavuus – kaikkiin asioihin odotetaan vastausta ja reagointia heti.
Tämä jättää esihenkilöt varmasti ikävään välikäteen. Organisaatioiden johdolla onkin edessään pohdintaa, miten erot näkemyksissä saadaan pienemmäksi.
Mikä on toimistojen rooli tulevaisuudessa?
Kun hybridityöstä on tullut uusi normaali, organisaatioiden johdolla on suuri mahdollisuus määritellä toimiston rooli uudestaan ja antaa työntekijöille selkeät raamit siitä miksi, milloin ja miten usein tiimien kannattaisi tavata kasvokkain.
Edessä on väistämättä kiperiä keskusteluita ja kevyttä vastakkainasettelua, kun tutkimuksen mukaan 82% johdosta suunnittelee täysmittaista paluuta toimistolle ja samaan aikaan 73% työntekijöistä kokee, ettei aiempi ”toimistolla pitää olla, koska näin se nyt vaan on” -politiikka riitä enää syyksi työmatkan taittamiselle.
Suurin osa valitsee toimistopäivät puhtaasti sosiaalisista syistä; 84% mielestä tärkein syy tulla toimistolle ovat kontaktit työkavereiden kanssa ja 73% työntekijöistä kävisi useammin toimistolla, jos tietäisi myös tiiminsä olevan fyysisesti paikalla. Microsoft julkaisi Ignite-konferenssissa Places-sovelluksen, joka tarttuu juuri tähän haasteeseen ja tuo näkyvyyttä siihen, milloin tiimiläisiä tai muita työkavereita on toimistolla.
Tähän haasteeseen / mahdollisuuteen ei ole olemassa mitään yhtä, kaikille sopivaa ratkaisua, vaan jokainen organisaatio löytänee itselleen toimivan ratkaisun asiaa työstämällä ja avoimella organisaation sisäisellä kommunikaatiolla. Tavataanpa sitten jatkossa kasvokkain esimerkiksi päivittäin, viikottain Toimisto-Tiistaisin tai kerran kuussa, toimistojen rooli ei ole enää entisellään suuressa osassa organisaatioita.
Pidä kiinni huippuosaajistasi varmistamalla heidän ammatillinen kehittymisensä
Organisaatio voi pitää kiinni huippuosaajistaan pitämällä huolta siitä, että heillä on riittävästi motivoivia työtehtäviä sekä mahdollisuuksia kehittää osaamistaan. Osaamisen kehittäminen ja uramahdollisuudet lisäävät henkilöstön pysyvyyttä myös tutkimuksen mukaan – jos nämä asiat ovat kunnossa, jopa 76% työntekijöistä sitoutuu paremmin yritykseen.
Kolikon kääntöpuolella taas 55% vastaajista on sitä mieltä, että paras tapa kehittää omaa osaamistaan on vaihtaa työpaikkaa. Erityisesti aloilla, joilla on pulaa pätevistä tekijöistä, tämä voi lisätä henkilöstön vaihtuvuutta ja liikettä organisaatioiden välillä huomattavan paljon.
Matin vinkit organisaatioille menestymiseen työmarkkinoilla:
- Tarjoa työntekijöillesi kasvualusta, joka mahdollistaa niin osaamisen kuin roolinkin kehittymisen organisaation sisällä
- Tuo osaamisen kehittäminen ja tiedon jakaminen osaksi päivittäistä tekemistä
- Kuuntele työntekijöitäsi ja määritä palautteen pohjalta uusi rooli toimistolle osana hybridityöelämää
- Luo ihmisille merkityksellisiä kohtaamisia niin verkossa kuin kasvokkain
Juttelen mielelläni kanssasi lisää tästäkin aiheesta. Laita minulle vaikka viestiä LinkedInissä, niin vaihdetaan ajatuksia!