Saamme kunnian olla monen järjestön IT-kumppani ja ihaillen seuraamme heidän työtään tasa-arvoisemman ja kaikille hyvän yhteiskunnan rakentamisessa. Olemme jo usean vuoden jättäneet joulukortit ja viinipullot ostamatta ja lahjoittaneet 1000 € jollekin järjestöasiakkaallemme. Etenkin tänä kummallisena koronavuonna, moni järjestö ja etenkin heidän asiakkaansa ovat olleet kovilla. Tuen ja avun tarvitsijoita on ollut entistä enemmän.
Tahtolaiset saivat ehdottaa tämän vuoden lahjoituksen saajaa. Kaikki ehdotukset liittyivät lasten tukemiseen ja turvaamiseen. Ehdotusten joukosta lahjoituksen saajaksi valittiin Ensi- ja turvakotien liitto.
Ensi- ja turvakotien liitto on valtakunnallinen lapsi- ja perhejärjestö, joka auttaa vaikeissa ja turvattomissa oloissa eläviä lapsia ja perheitä sekä tekee perheväkivaltaa ehkäisevää työtä.
Haluamme, että jokainen on turvassa. Liitto jäsenyhteisöineen auttaa vuosittain lähes 16 000 apua tarvitsevaa. Apua saa, kun perheessä on väkivaltaa tai vanhempien ero, vauvaperheen voimat on lopussa tai käytetään päihteitä. Chatissä apua saa nopeasti ja nimettömästi jokaisena arkipäivänä.
Lue lisää liiton toiminnasta heidän kotisivuiltaan: https://ensijaturvakotienliitto.fi/